Jatkoa...
Seuraavat 3 viikkoa meni kummallisesti. Noin viikkoon me ei juuri syöty mitään...mutta eipä ollut nälkäkään... :) Rakkaudesta sekaisin, TODELLA. Ja me vain oltiin. Puhuttiin, juteltiin, kokattiin...
Pari päivää seurustelumme alusta (alku: 25.2.2007) minulle tuli yhtäkkiä hassu tunne. Halusin antaa sormukseni Laurille. Kalevala koru. Vanhan kihlasormuksen mallista tehty. Minulla oli ollut sormus jo vuosia ja se on ollut oikeastaan ainut koru rippiristin lisäksi jota olen pitänyt. Ja sitä olen pitänyt AINA. Muistin että olin ajatellut että annan sen "Villelle" joskus, mutta en ollut pystynyt siihen. Jostain syystä. Mutta nyt Laurille....se vain jotenkin tuntui normaalilta. Sellaiselta asialta joka vain pitäisi tehdä. Joten annoin sormuksen Laurille. Lahjoitin sen ihan kokonaan. "tämä on sinulle. En tiedä miksi mutta saat sen jos haluat" Ja Lauri otti sormuksen vastaan.
Ja se hetki tuntui jotenkin taianomaiselta. Ihan kuin siinä hetkessä olisi solmittu jokin sanomaton liitto välillemme. Minä annoin jotain omaani hänelle. Ja Lauri otti sen vastaan. Minusta tuntuu että en ole aiemmin antanut mitään lahjaksi sillä lailla. Vasta tuossa hetkessä ymmärsin mitä sana "lahja" todella tarkoittaa. Ja mitä se tarkoittaa kun se lahja otetaan vastaan. Tunne oli aika hurja!
Sormus ei mennyt mihinkään Laurin sormista. Jospa sen voisi laittaa ketjuun? -Ehdotti Lauri. Muistin että minulla oli yksi ketju, hopeinen ketju jota olin aina inhonnut! Joka kerta kun olin siivonnut korurasiaani olin meinannut heittää sen pois mutta pieni tunne pääkopassa oli pakottanut minua säilyttämään sen- "tarvitset sitä vielä" Ketju sopi kuin valettu! Se näytti (ja näyttää edelleen) todella kauniilta Laurin kaulassa sormuksen kanssa!! Kuin tehty sitä tarkoitusta varten! :D
Muistaakseni seuraavana päivänä olimme kokkailemassa keittiössä ja jäin tuijottamaan sormusta. Näin Laurista nenän, leuan, ja osan rintaa...ja sormuksen kaulassa. Yhtäkkiä muistin: Olen nähnyt tästä hetkestä unta!! Olin nähnyt unta, parin sekunnin väläyksenä tuosta hetkestä! Muistin että unessa elin täsmälleen samaa hetkeä kuin silloin oikeastikkin...ja muistin sen tunteen kun heräsin...sen pettymyksen, sen TUSKAN sydämessä: "se olikin vain unta"
Haukoin henkeä...ei voi olla totta! Mutta muistan NIIN selvästi sen hetken kun heräsin, sen tunteen, sen unen..sen kaiken... Olin 15 vuotiaana saanut väläyksen tulevasta, ja siitä hetkestä asti olin odottanut tuota hetkeä kuin kuuta nousevaa... Olin odottanut Lauria 6 vuotta! Jo ennenkuin tunsin Lauria! Ennnenkuin Lauri tunsi minut!! Ja muistin myös mitä olin tehnyt tuolle sormukselle herättyäni.
Päätin että annan tämän sormuksen jollekkin ihmiselle jota todella todella rakastan, vaatimatta mitään takaisin, ja jolle haluan vain hyvää. Silloin 6 vuotta sitten ilman sen kummempia valtuuksia (heh) siunasin sen sormuksen! Siunasin sen rukouksella että se henkilö kelle sen annan ja kuka sen ottaa vastaan saa päällensä valtavan siunauksen! Että se valtavan suuri rakkaus jota tunsin, onni ja onnellisuus seuraisivat hänen eläänsä ikuisesti, olin minä paikalla/osallisena siitä tai en!